torstai 19. joulukuuta 2013

Mekaanista puurtamista

Muulta toiminnalta jääneen ajan olen viime aikoina käyttänyt Seriffi Morgan Italic -fontin parissa. Työ tuntuu varsin puuduttavalta, varsinkin kun pakertaa harvinaisempien merkkien kimpussa.

Kuten aiemmin kerroin, olen "esikäsitellyt" merkit ja siirrän niitä nyt fontinteko-ohjelmassa valmistuvaan projektiin.

Muutama rivi vielä jäljellä, sitten on valmista. Teen fontista .otf- ja .ttf-formaatit.

tiistai 10. joulukuuta 2013

Grafiikantöitä

Suunnittelin eläinlajeille symbolit kuvaamaan

                                                                     tuntomerkkejä,

                                                                      elinympäristöä,

                                                                          ravintoa ja
                                                                         lisääntymistä.

Elinalueiden havainnollistamiseksi tein kartan (olikin vaivalloista saada siitä tarkoituksenmukaisen yksinkertainen), jossa maapallo on muunnettu neliönmuotoiseksi projektioksi ja jaettu 576 alueeseen asteikolla A-X/1-24:

Fontinteko etenee myös varmasti, mutta hitaasti.

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Luettelointia ja linkittelyä

Laitoin eläimet järjestykseen tulevia luonnehdintoja varten. Jokaisen yksityiskohtaisemmin esitellyn lajin kohdalle tulee nimittäin fragmentinomainen luonnehdinta, esim.

"Vesinokkaeläin: sorsalta nokka, saukolta nahka, majavalta häntä (tosin karvainen). Munii. Myrkkykannukset jaloissa, aistii sähkön avulla."

Rajaan fragmenttien pituuden enimmillään 140 merkkiin välilyönnit mukaan lukien.

Tuossa oikealla näet verkkolähdelinkkejä. Ne vievät sivustoille, joita muiden muassa käytän apunani kirjanteossa. Olen pyrkinyt etsimään mahdollisimman luotettavia avoimia lähteitä ja tarkistan asiat monesta paikasta virheiden välttämiseksi.

maanantai 2. joulukuuta 2013

Merkillisyyksiä

Tänään siirsin loput ensimmäisen esikäsitellyn "lakanan" kirjasinmerkeistä kursiivifonttiin. Monta lakanaa vielä jäljellä; seuraavaksi teen varmaan jotain muuta, etten ihan puudu siihen hommaan.

perjantai 29. marraskuuta 2013

Oheishommia

Tänään muiden hommien ohessa hiukan fontinvalmistusta. Vähän hidasta, kun tekee pidemmästä aikaa. Onneksi olen tehnyt esityöt aikaisemmin, "enää" pitää sijoitella merkit kohdilleen, että ovat kirjoitettaessa suhteessa toisiin ja välit sekä koot oikein. Tähän fonttiin tulee 400 merkkiä, joten ihan käden käänteessä se ei synny. Sitäpaitsi tarkoitus on tehdä "vakavasti otettava" fontti, joka näyttää asialliselta kirjan sivuilla, kuitenkin omien erityispiirteidensä mukaisesti.

Alunperin ajattelin merkitä muistiin eri työvaiheisiin ja -päivinä kirjantekoon käyttämäni ajat, kun kuitenkin elämään mahtuu muutakin tekemistä ja työtä. Sellainen kellokallena itselleen (saati muille) toimiminen ei kuitenkaan sovi luonnolleni erityisen hyvin. Tulokset puhukoot!

torstai 28. marraskuuta 2013

Vähän jotain

Risainen päivä, mutta sain sentään aloitetuksi kirjaan tulevan fontin kursiiviversion. Koneellani on kaksi versiota myös fontinteko-ohjelmasta (High-Logicin FontCreator, edullinen mutta tarpeeksi hyvä meikäläisen käyttöön). Käytän tässä vanhempaa niistä, koska tein Seriffi Morgan Normaalinkin sillä ja myös, koska uusi versio ohjelmasta on osin sekavampi eikä aina toimi kunnolla. Fonttitiedostojen välitallentamisessa ja asentamisessa koneelle on omat niksinsä (etenkin jos samaan fonttiperheeseen tulee uusia jäseniä), jotka pitää kokeilla kantapään kautta.

Poistin myös koneelta järjestelmän mukana tulleita joutavia fontteja, joita en koskaan tule käyttämään. Omiakin fonttitiedostoja alkaa olla melkoinen määrä ja jos jotain erikoista tarvitsen, voin netistä ladata ilmaiseksi - valinnanvaraa riittää. Tämä päivä tässä.

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Tähän mennessä tapahtunut

Kirjailijanurani käynnistyi vuoden 2008 lopulla, jolloin ilmestyi kulttuurilaitos Haihatuksen kustantamana aforismikokoelmani Ihmisen osa eli "Enhän minä tunne koko ihmistä". 

Seuraavana keväänä tuli samalta kustantajalta ulos runoteos Riimileikkiä - limerikkirunoja Suomesta
ja Nordbooksin kustantamana scifi-seikkailuromaani Kyytipoika.
Sen jälkeiset kirjaprojektini ovat jääneet keskeneräisiksi, raakileasteelle tai muuten vain kuivuneet kasaan. Kunnes sitten...


Ajatus piirroksin kuvitetun eläinkirjan kirjoittamisesta oli muhinut päässäni jo pitkään. Olin lopulta saanut aikaiseksi joitakin kuvia ja jopa suunnitellut kirjan taittoa sekä valmistanut koeluontoisia sivuja.





Niinikään olin luetteloinut kirjassa esiintyvät eläimet heimoineen ja lajeineen ynnä kehittänyt kirjaa varten oman fontin.


 http://luc.devroye.org/Morganismi--SeriffiMorgan-2013.gif


Viime talvena silmäilin apurahantarjoajien jonoa ja poimin sieltä muutaman, joille lähetin hakemuksen liitteineen. Yksi nappasi kiinni.

Kirjailijoiden ja kääntäjien kirjastoapurahalautakunta myönsi Eräistä kirjailijoille ja kääntäjille suoritettavista apurahoista ja avustuksista annetun lain (236/1961) nojalla apurahan Hämäläinen Heikki Juhanille työskentelyyn tietokirjailijana. Apuraha ****,** € maksettiin saajan pankkitilille ensi tilassa. Selvitys on annettava viimeistään 31.1.2014.

Ote päätöksestä:

" Apurahatyöskentely tulee ajoittaa vuodelle 2013 tai vähintäänkin käynnistää vuoden 2013 aikana. Apurahakauden päätyttyä teidän tulee antaa selvitys kirjallisesta työskentelystä oheisella lomakkeella. Tarvittaessa voitte hakea jatkoaikaa kirjallisesti kirjastoapurahalautakunnasta 31.1.2014 mennessä.

Tähän päätökseen sovelletaan valtionavustuslakia (688/2001), ei kuitenkaan lain 34§:ä.

Eräistä kirjailijoille ja kääntäjille suoritettavista apurahoista ja avustuksista annetun lain (236/1961) 1 a §:n mukaan tähän päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla."

Ei tulisi mieleenikään valittaa ja jos tulisi, valittaisin hiljaa kammiossani eli kuvaannollisesti rotkoni rauhassa. Nyt on kuitenkin niin, että työn, levon ja sairauden vuoksi en ole saanut apurahatyöskentelyä käynnistetyksi vielä tähän mennessä, ainakaan toden teolla. Onneksi on vähän pohjia ja uskon, että pääsen vauhtiin ihan lähitulevaisuudessa. Siitä lisää pian.