torstai 19. joulukuuta 2013

Mekaanista puurtamista

Muulta toiminnalta jääneen ajan olen viime aikoina käyttänyt Seriffi Morgan Italic -fontin parissa. Työ tuntuu varsin puuduttavalta, varsinkin kun pakertaa harvinaisempien merkkien kimpussa.

Kuten aiemmin kerroin, olen "esikäsitellyt" merkit ja siirrän niitä nyt fontinteko-ohjelmassa valmistuvaan projektiin.

Muutama rivi vielä jäljellä, sitten on valmista. Teen fontista .otf- ja .ttf-formaatit.

tiistai 10. joulukuuta 2013

Grafiikantöitä

Suunnittelin eläinlajeille symbolit kuvaamaan

                                                                     tuntomerkkejä,

                                                                      elinympäristöä,

                                                                          ravintoa ja
                                                                         lisääntymistä.

Elinalueiden havainnollistamiseksi tein kartan (olikin vaivalloista saada siitä tarkoituksenmukaisen yksinkertainen), jossa maapallo on muunnettu neliönmuotoiseksi projektioksi ja jaettu 576 alueeseen asteikolla A-X/1-24:

Fontinteko etenee myös varmasti, mutta hitaasti.

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Luettelointia ja linkittelyä

Laitoin eläimet järjestykseen tulevia luonnehdintoja varten. Jokaisen yksityiskohtaisemmin esitellyn lajin kohdalle tulee nimittäin fragmentinomainen luonnehdinta, esim.

"Vesinokkaeläin: sorsalta nokka, saukolta nahka, majavalta häntä (tosin karvainen). Munii. Myrkkykannukset jaloissa, aistii sähkön avulla."

Rajaan fragmenttien pituuden enimmillään 140 merkkiin välilyönnit mukaan lukien.

Tuossa oikealla näet verkkolähdelinkkejä. Ne vievät sivustoille, joita muiden muassa käytän apunani kirjanteossa. Olen pyrkinyt etsimään mahdollisimman luotettavia avoimia lähteitä ja tarkistan asiat monesta paikasta virheiden välttämiseksi.

maanantai 2. joulukuuta 2013

Merkillisyyksiä

Tänään siirsin loput ensimmäisen esikäsitellyn "lakanan" kirjasinmerkeistä kursiivifonttiin. Monta lakanaa vielä jäljellä; seuraavaksi teen varmaan jotain muuta, etten ihan puudu siihen hommaan.